Dipoli

Yleistä

Guglielmo Marconi kehitti tämän virtasyötetyn "kaksinapaisen" ( = "di-pole" ) perusantennin vastakohdaksi jännitesyötettylle "Hertz-antennille" ja muille pitkälangoille.

Antenni koostuu kahdesta allonpituuden neljänneksen pituisesta osasta, jotka on sijoitettu peräkkäin siten, että kun niiden väliin syötetään suurtaajuustehoa, se voidaan tehdä jänniteminimin kohdalle pienimmällä systeemin hyväksymällä impedanssilla. Dipolin syöttöpisteen teoreettinen impedanssi on 73 Ω, joten sitä voi syöttää suoraan koaksiaalikaapelilla. Dipoli säteilee voimakkaimmin langan poikittaissuunnassa, ja päiden suuntaan säteilyä ei ole lainkaan. Dipolin vahvistus isotrooppiseen säteilijään nähden on 2,14 dB.

Koska antennin keskikohta on jänniteminimissä, se voidaan kiinnittää metallisiin tukirakenteisiin siitä kohdasta, kunhan syöttö saadaan toimimaan.

Dipolin jännite- ja virtakäyrät

Dipolin suuntakuvio

Inverted V

Inverted V eli käännetty V on dipoli, jonka haarat ovat alaspäin käännetyt. Usein on käytännön syistä varsinkin HF-alueilla helpompi ripustaa dipoli näin. Tämän säteilykuvio on hieman pyöreämpi kuin suoran dipolin. Haarojen keskinäisen kulman pitää olla vähintään 90°.

Taittodipoli

Taittodipolissa on kaksi rinnakkaista johdinta. Se on ikäänkuin lenkki, joka on litistetty. Taittodipolin syöttöpisteen impedanssi on noin 300 Ω, joten sitä voi syöttää suoraan 300 Ω parijohdolla eli "lapamadolla" tai avolinjalla.