Maavirtasilmukka

Radioamatööriwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Maavirtasilmukka kuuluu yleensä jollain tietyllä bandilla ylimääräisenä häiriönä. Lähetettäessä radio- ja TV-vastaanottimissa voi myös kuulua tai näkyä häiriöitä. Yksi tapa tarkistaa syntyykö silmukka verkkomaadoituksen kautta on käyttää väliaikaisesti lyijyakkua lähettimen virtalähteenä. Radion maadoitus täytyy testin aikana tehdä jostain muualta kuin sähköverkon suojamaasta. Myös balunilla ja induktanssilla voidaan vaimentaa maasilmukassa kiertävää radiotaajuusvirtaa. Lisäksi markkinoilla on myynnissä ferriiteistä tehtyjä yhteismuotosuodattimia (esimerkiksi CF250E Hi-Q Common Mode Filter), jotka kytketään rigin koaksiaaliliittimeen.

Televisioihin on saatavissa galvaanisia erottimia antennijohtoon. Lisäksi ferriiteistä voi olla apua antenni- ja verkkojohdossa. Jos radion äänisignaali kytketään esimerkiksi stereoihin, voi välissä käyttää audioalueen erotusmuuntajaa (esimerkiksi Monacor FGA-30). Tietokone erotetaan yleensä rigin äänipiiristä erillisen erotusmuuntajan sekä optoeristimien avulla. Tähänkin löytyy valmiita kaupallisia ratkaisuja (esimerkiksi microHAM ja RigBlaster), joissa RS232-portin sijaan radiota ohjataan USB-portista. Toki vastaavan kytkennän voi tehdä itsekin.

Bluetooth ja WLAN mahdollistavat myös langattoman laitteiden etäohjauksen.

Katso myös

Virransyöttö akuilla

Ukkossuojaus

OHQRM

Aiheesta muualla

Antti Huhtala OH2DT, Maavirtasilmukoista - eli häiritseekö sähköverkko sinunkin kuunteluasi?, Radioamatööri 11 2008

Antti Huhtala OH2DT, Vielä maavirtasilmukoista, Radioamatööri 12 2008

Thomas Anderssén OH6NT, Radiot vaarassa! eli eräs maadoitustarina, Radioamatööri 12 2011

Pekka Ritamäki OH3GDO, Bluetooth ja antennin etäohjaus, osa 1, Radioamatööri 12 2011

Pekka Ritamäki OH3GDO, Bluetooth ja antennin etäohjaus, osa 2, Radioamatööri 1 2012

http://www.wimo.de

http://www.dx-wire.de