Perusluokan palsta 2015-19/Sähköturvallisuus radioamatööritoiminnassa

Radioamatööriwikistä
Versio hetkellä 15. maaliskuuta 2022 kello 18.33 – tehnyt Oh6va (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä sivu on osa Tomi Helpiön Perusluokan palsta 2015–19 -kirjaa, johon on uudelleentoimitettu Radioamatööri-lehdessä vuosina 2015–2019 julkaistut Perusluokan palsta -juttusarjan artikkelit.

Sähköturvallisuus radioamatööritoiminnassa

Perinneradioharrastuksen yleistyttyä ovat sähköturvallisuusnäkökohdat nousseet ajankohtaisiksi radioamatööritoiminnassa. Laitteet ovat usein putkitoimisia ja niissä käytettävät jännitteet vastaavasti korkeita. Nykyajan hami on tottunut laitteisiin, joiden käyttöjännite on matala, yleensä 13,8 VDC. Näillä jännitteillä toimiminen on sähköturvallisuuden kannalta melko riskitöntä, mutta putkilaitteissa käytettävät korkeat jännitteet vaativat laitteen tekijältä ja käyttäjältä sähköturvallisuuden huomioimista ja vastuukysymysten selvittämistä. Perusluokan pätevyystutkinnossa kyllä vaaditaan tärkeimpien sähköturvallisuusasioiden hallitsemista, mutta koska kysymys on niin tärkeästä asiasta, ei kertaus varmaankaan ole pahasta.

Mitä saa tehdä?

Usein kuulee sanottavan, että radioamatööri saa rakentaa sähkölaitteita omaan käyttöönsä. Mutta mihin tämä perustuu? Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä sähköalan töistä (516/1996, 3. luku) /1/ säädetään, että:

”Sähköalan töitä tekevän henkilön tulee olla tehtävään ja sen sähköturvallisuutta koskeviin vaatimuksiin perehtynyt tai opastettu.”

ja

”Riittävää huolellisuutta noudattaen on sallittua tehdä seuraavia sähköalan töitä:

1) enintään 250 voltin nimellisjännitteisten asennusrasioiden peitekansien irrotusta ja kiinnitystä, yksivaiheisten pistotulppien, liitosjohtojen, jatkojohtojen ja sisustusvalaisimien asennus-, korjaus- ja huoltotöitä sekä näihin rinnastettavia töitä,

2) nimellisjännitteeltään enintään 50 voltin vaihtojännitteisiin tai 120 voltin tasajännitteisiin laitteistoihin kohdistuvia sähkötöitä,

3) käyttötöitä sähkölaitteistossa, jonka jännitteiset osat on suojattu tahattomalta koskettamiselta, sekä

4) omaan käyttöön rakennettujen sähkölaitteiden korjaamista, jos tämä liittyy sähköalan harrastustoimintaan.

Saattaa olla pieni pettymys, että laitteiden rakentaminen on tässä verrannollinen sähkökatkaisimien peitekansien irrotukseen maalauksen yhteydessä. Tässä kohdassa kuitenkin selkeästi säädetään, että ilman muodollista sähköpätevyyttä saa rakentaa omaan käyttöön harrastukseen liittyviä sähkölaitteita. Ottaen huomioon sähköalan ammattipätevyyksien syystäkin tiukan säätelyn on tämä nähtävä merkittävänä etuoikeutena. Tähän etuoikeuteen kannattaa jokaisen suhtautua vakavasti, samalla tavalla kuin radioamatöörien käyttöön annettuihin taajuusalueisiin.

Yllä olevassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota kohtaan ”omaan käyttöön”. Sähköalan harrastajia koskeva laitteiden rakentelun ja korjauksen vapautus koskee nimittäin vain omaan käyttöön tehtyjä laitteita. Vaikka harrastaja voi omaan käyttöön laitteita rakentaakin, riittävät tiedot sähkön vaaroista pitäisi ennen projektin aloittamista olla. Jos riittäviä tietoja ei ole omasta takaa, rakennussarjan ohjeet tulisi olla niin yksiselitteiset, että vaaraa ei pääse syntymään. Sähköiskun vaaran lisäksi kotelomateriaalien palonkestoisuus on syytä huomioida sekä se, että laite ei häiritse muita sähkölaitteita. /4/

Yllä on yksityiskohtaisesti säädetty ne sähkötyöt, joita maallikko saa tehdä. Kaikki muut työt on annettava ammattitaitoisen sähköasentajan tehtäviksi. Vaikka osaisikin tehdä turvallisia kiinteitä sähköasennuksia itse, kannattaa harkita onko silloin otettava riski saavutettavan säästön arvoinen. Sillä jos oma asennus syystä tai toisesta johtaa esim. tulipaloon, voi vakuutusyhtiö kieltäytyä vahinkojen korvaamisesta. Myöskin tutun, ammattitaidottoman ”sähkömiehen” palveluista kannattaa kohteliaasti kieltäytyä.

Kuva 1. Toivottavasti kenenkään ham-shackin nurkassa ei ole tällaisia virityksiä. Jos pistorasioita ei ole tarpeeksi, ei niitä pidä tehdä lisää omilla virityksillä tai käyttämällä useita jatkojohtoja tai jakajia. On aika kutsua ammattitaitoinen sähkömies asentamaan lisää kiinteitä pistorasioita. Näin minimoidaan sähköisku- ja tulipalovaara.

Kenellä on vastuu?

Ensisijainen vastuu sähkölaitteiden vaatimustenmukaisuudesta on valmistajilla ja maahantuojilla. Sähköturvallisuuslain (410/1996, 4. luku) mukaan vastuu sähkölaitteen turvallisuudesta ja häiriöttömyydestä on myös jokaisella laitteen luovuttajalla, kuten tukkumyyntiportaalla, vähittäiskaupalla sekä käytetyn tavaran myyjällä tai kierrättäjällä /2, 3/. Vastuu laitteen sähköturvallisuudesta on siis paitsi laitteen valmistajalla myös jokaisella, joka myy tai luovuttaa sen toisen käyttöön. Laitteen myyminen tai luovuttaminen, vaikka sitä ei katsottaisi elinkeinon harjoittamiseksi, ei kuitenkaan poista tekijän tai valmistajan vastuuta tuotteen turvallisuudesta /4/.

Jos esimerkiksi myy käytetyn putkirigin kirpputorilla, vastaa sen sähköturvallisuudesta siinä kuin rigin valmistaja ja maahantuojakin. Vanhojen putkiradioiden osalta valmistajaa ja maahantuojaa ei välttämättä ole enää olemassa, joten vastuu jää käytännössä yksinomaan laitteen myyjän/luovuttajan kannettavaksi.

Vaikka hamikaveria ei kukaan lähtisikään haastamaan käräjille, tutkivat vakuutustarkastajat varmasti, kenen on vastuu, jos sähkölaite aiheuttaa tulipalon tai vakavan henkilövahingon. Verkkovirtaan kytkettävän sähkölaitteen myydessään tai luovuttaessaan sen toisen käyttöön on siis aina vastuussa sen sähköturvallisuudesta. Tällainen tilanne voi esimerkiksi syntyä, kun antaa oman perinneradionsa muiden käytettäväksi perinneasemalla, tai jos tuo oman linukkansa yhteiseen käyttöön kilpailuasemalla.

Mitä vaatimuksia?

Sähköturvallisuuslain 13 §:ssä säädetään, että sen, joka Suomessa pitää kaupan tai luovuttaa toiselle sähkölaitteita, on voitava osoittaa, että ne ja niiden valmistus täyttävät laissa tarkemmin säädetyt vaatimukset /2/.

Vastaavasti Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä Sähkölaitteiden turvallisuudesta (1694/1993, 3 §) säädetään, että sähkölaite on suunniteltava ja valmistettava Euroopan talousalueella voimassa olevan hyvän turvallisuusteknisen käytännön mukaisesti siten, että se täyttää määräyksessä tarkemmin asetetut keskeiset turvallisuusvaatimukset niin, ettei se oikein asennettuna, huollettuna ja käyttötarkoituksensa mukaisesti käytettynä aiheuta vaaraa ihmisille, kotieläimille tai omaisuudelle /5/.

Standardinmukaisuus on yksi mahdollisuus varmistaa laitteen turvallisuus. Standardit ovat lähtökohtaisesti alan toimijoiden laatimia suosituksia. Standardien keskeistä sisältöä ovat turvallisuusvaatimukset ja niillä määritellään vakiintunut turvallisuustaso. Sen takia niitä käytetään nykyään myös säädösten jatkeena. Sähkölaitteita ja sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat standardit ovat Euroopassa yhtenäisiä EN-standardeja, jotka on Suomessa otettu käyttöön SFS-EN-standardeina. Jos kaikki laitteessa käytettävät komponentit ovat voimassa olevien standardien mukaisia ja laite on koottu standardinmukaisesti, täyttää laite myös turvallisuusvaatimukset. Sähköalan standardeja Suomessa valmistelee SESKO ry, joka osallistuu myös eurooppalaisen standardointijärjestön CENELECin ja kansainvälisen järjestön IEC työhön. Standardit ovat maksullisia eikä niitä lienekään syytä hankkia pienimuotoista rakentelua varten. Putkiradiovastaanottimia tosin koskee ainakin EN 60065-standardi. /4, 11/

”Hyvä turvallisuustekninen käytäntö” perustuu määräysten lisäksi sähköasentajan ammattitaitoon. Se on myös ajan mittaan muuttuva käsite. Tämän huomaa selvästi, kun vertaa 1940-luvulla sen aikaisen hyvän turvallisuusteknisen käytännön mukaan tehtyjä kiinteitä sähköasennuksia nykyisiin. Samoin radiolaitteessa 1940-luvulla sovellettu hyvä turvallisuustekninen käytäntö ei välttämättä vastaa enää tämän päivän vaatimuksia.

Muutostöitä laitteisiin on siksi usein syytä tehdä jo oman turvallisuuden vuoksi. Lisäksi vanhat radiolaitteet vaativat usein kunnostusta. Tällöin valmistuksen ja korjauksen raja voi olla hyvinkin pieni. Mikäli laitteen rakenne korjauksen yhteydessä muuttuu, lakkaa nimittäin myös alkuperäisen valmistajan vastuu. Tässä voi periaatteessa riittää pienimmillään yhdenkin komponentin vaihto. Jos laitekorjausta ei voida katsoa sähköalan harrastustoiminnaksi, pitää tekijällä olla laitekorjaukseen oikeuttava sähköalan pätevyys. /4/

CE-merkintä /3, 6, 7/

EU-direktiivit sisältävät sähkölaitteen olennaiset turvallisuutta, terveyttä, ympäristöä, kuluttajansuojaa ja energiatehokkuutta koskevat vaatimukset sekä sovellettavat vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt. Laite voidaan saattaa EU:n markkinoille ja ottaa käyttöön vain, jos se on laitetta koskevien direktiivien olennaisten vaatimusten mukainen. Valmistajan vastuulla on huolehtia, että sähkölaite täyttää kaikkien sitä koskevien direktiivien vaatimukset. CE-merkki on valmistajan ilmoitus siitä, että tuote on EU-lainsäädännön vaatimusten mukainen. Sen tarkoituksena on helpottaa tavaroiden vapaata liikkumista Euroopan sisämarkkinoilla. EU-säädökset määrittelevät, missä tuotteissa CE-merkin kuuluu olla. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi lelut ja sähkölaitteet.

Vastuu tuotteen turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta on tuotteen valmistajalla ja maahantuojalla. Valmistaja tai hänen valtuuttamansa edustaja kiinnittää tuotteeseen CE-merkin varmistettuaan, että tuote täyttää sitä koskevat olennaiset vaatimukset. CE-merkki ei ole viranomaisen myöntämä hyväksymismerkki. Se ei ole myöskään yleinen turvallisuus- tai laatumerkki. Suomessa Tukes valvoo toimialansa tuotteiden turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä CE-merkin oikeaa käyttöä.

Testauslaboratorion merkki (esim. ”FI”) laitteessa taas kertoo, että laite on puolueettoman laitoksen hyväksymä. Testauslaboratorion käyttö ei kuitenkaan ole pakollista, joten merkkiä ei välttämättä löydy laitteesta.

Itselle rakennettua laitetta ei tarvitse CE-merkitä eikä sitä koske myöskään direktiivit, koska laitetta ei ole tehty kaupallisiin tarkoituksiin eikä sitä ole saatettu markkinoille. Turvallisuustaso pitää kuitenkin itsellekin rakennetuissa laitteissa olla vastaava kuin kaupallisissa ja se on pyydettäessä voitava osoittaa. Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä sähkölaitteiden turvallisuudesta (30.12.1993/1694 12§) /5/ jo laitteen luovuttaminen katsottaisiin CE-merkinnän vaatimaksi toimeksi. Kuitenkin, mikäli kyse ei ole elinkeinon harjoittamisesta, ei CE-merkintää tai vaatimustenmukaisuusvakuutusta tarvitse tehdä. /4/

Milloin toiminta sitten katsotaan elinkeinon harjoittamiseksi? Verottajan mukaan ”muun kuin tavanomaisen koti-irtaimiston myynnistä mahdollisesti saadut myyntivoitot verotetaan, jos niiden yhteenlasketut myyntihinnat ovat yli 1 000 euroa. Jos uutta tai vanhaa tavaraa myydään ja ostetaan säännöllisesti ja ansaintatarkoituksessa, saadut myyntivoitot ovat verotettavaa tuloa. Myös arvonlisäverovelvollisuus voi tulla kyseeseen, jos myynnin määrä ylittää 8 500 euroa vuodessa.” /8/ Tässä on ainakin verottajan määritelmä elinkeinon harjoittamisesta.

Käytännön sähköturvallisuutta

IP-luokat /9/

Sähkölaitteita käytetään hyvin erilaisissa olosuhteissa. Mitä vaativampia olosuhteet ovat, sitä tärkeämpää on käyttää juuri niihin soveltuvia - esimerkiksi pölyn- tai kosteudenkestäviä - sähkölaitteita.

Sähkölaitteiden vedenkestoisuutta arvioidaan kansainvälisellä kotelointiluokituksella eli IP-koodilla (International Protection). IP-luokitus ottaa huomioon vesisuojauksen sekä suojauksen vieraiden esineiden ja pölyn sisäänpääsyltä.

IP-koodin ensimmäinen numero kertoo seuraavasti, miten laite on suojattu vieraiden esineiden ja pölyn sisäänpääsyltä:

0 Suojaamaton
1 Kun esineen halkaisija on yli 50 mm (nyrkki)
2 Kun esineen halkaisija on yli 12,5 mm (sormi)
3 Kun esineen halkaisija on yli 2,5 mm (työkalu)
4 Kun esineen halkaisija on yli 1,0 mm (lanka)
5 Pölysuojattu
6 Pölytiivis

IP-koodin toinen numero kertoo seuraavasti, miten laite on suojattu veden sisäänpääsyn haitallisilta vaikutuksilta:

0 Suojaamaton
1 Pystysuoraan tippuvalta vedeltä
2 Tippuvalta vedeltä (+/- 15 astetta)
3 Satavalta vedeltä (+/- 60 astetta)
4 Roiskuvalta vedeltä
5 Vesisuihkulta (joka suunnasta)
6 Voimakkaalta vesisuihkulta
7 Lyhytaikaisesti upotettuna
8 Jatkuvasti upotettuna

Esimerkkejä:

IP 21 = Suojattu esineeltä, jonka halkaisija on yli 12,5 mm ja pystysuoraan tippuvalta vedeltä
IP 44 = Suojattu esineeltä, jonka halkaisija on yli 1,0 mm ja roiskuvalta vedeltä.

Putkitoimiset radiot on harvoin hyvin suojattu pölyltä. Tämä johtuu siitä, että radioputkien ja muiden komponenttien jäähdytyksen vuoksi on taattava riittävä ilmankierto laitteen sisään ja taas ulos. Koteloon tehtyjen jäähdytysaukkojen tulee kuitenkin olla kooltaan tai rakenteeltaan sellaisia, että ne estävät jännitteisten osien tahattoman koskettamisen (vähintään IP20). Jäähdytysilman mukana tullut pöly kerääntyy laitteeseen erityisesti korkeajännitteisten komponenttien vaikutuksesta. Puhaltimen avulla pakotettu ilmankierto vielä lisää tätä entisestään, koska ilman – ja pölyn – määrä on suurempi. Lisäksi puhaltimen laitteen sisällä aikaansaamien ilmavirtojen vaikutuksesta pöly helposti kerääntyy paksuiksi kerroksiksi. Tämä pöly muodostaa palovaaran, koska se ensinnäkin heikentää laitteen jäähdytystä ja saattaa toisaalta syttyä palamaan korkeiden jännitteiden vaikutuksesta.

Laitteen sisälle kertynyt pöly saattaa haitata laitteen toimintaa. Erityisesti näin voi tapahtua, jos radiolaitetta käytetään tavanomaista kosteammissa olosuhteissa (esim. ulkona). Pölyn keräämä kosteus voi aikaansaada laitteen sisällä läpilyöntejä. Radiolaitteet kannattaa siis puhdistaa sisältä säännöllisesti. Tämä koskee myös pienjännitteisiä radiolaitteita, joissa on usein tehokkaat jäähdytyspuhaltimet.

Vedenkesto ei yleensä ole radiolaitteiden kohdalla tärkeä vaatimus, koska niitä käytetään yleensä kuivissa sisätiloissa tai ulkona sateensuojassa. Vain jotkin kannettavat laitteet on suojattu roiskevedeltä tai jopa upottamiselta.

Sähkölaitteiden suojausluokat /10/

Sähkölaitteet jaetaan sähköiskulta suojaamisen kannalta neljään luokkaan: 0, I, II ja III. Kaikki laitteet suojataan sähköiskulta normaalissa käytössä koteloinnilla tai eristyksellä. Koteloinnin pitää olla sellainen, että se suojaa vähintään sormien avulla tapahtuvalta koskettamiselta eli kotelointiluokka on vähintään IP20. Joissain tapauksissa vaaditaan parempaa suojausta koskettamiselta ja suojausta vedeltä.

Suojausluokat poikkeavat tosistaan sen mukaan miten ne on suojattu vikatapauksen aiheuttamalta sähköiskuvaaralta.

Luokan 0 laitteessa on vain sähköisen eristyksen kannalta tarpeellinen yksikertainen eristys, ns. peruseritys. Jos tämä eristys pettää, suojaus perustuu siihen, että laitteen käyttöympäristö on eristävä. Tämä on hankala toteuttaa ja sen takia luokan 0 uusia laitteita ei ole myyty enää yli 20 vuoteen. Vanhoja luokan 0 laitteita on kuitenkin edelleen paljon käytössä.

Koska suojaus perustuu käyttöympäristön (esim. olohuone) olosuhteisiin, on sähkön vetäminen jatkojohdolla 0-luokan pistorasiasta huonommin eristävään tilaan (esim. kylpyhuoneeseen tai ulos) ehdottomasti kielletty.

Luokan 0 laitteessa on pyöreä pistotulppa, joka sopii vain vanhojen asennusten ilman suojakosketinta olevaan pistorasiaan. Radioamatööriaseman käyttämien pistorasioiden tulee normaalisti olla maadoitettuja, mutta jos joskus poikkeuksellisesti täytyy käyttää 0-luokan pistorasiaa, on aseman erillinen maadoitus välttämätöntä.

Aseman erillinen maadoitus on esimerkiksi maahan upotettu maadoitussauva tai - vaijeri. Kaikkien aseman laitteiden rungot on kytketty tähän ja erillinen maadoitus on kytketty myös talon potentiaalintasauskiskoon. Näin vältetään vaarallisten potentiaalierojen muodostuminen laitteiden välille ja toisaalta erillisen maadoituksen ja talon maadoituksen välille. Myös asemalle tulevien koaksiaalikaapeleiden vaipat on kytketty tähän maahan. Aseman erillisen maadoituksen tehtävänä on sähköturvallisuuden lisäksi toimia RF-maana ja näin mm. vähentää häiriöitä sekä ukkosen varalta toimia aseman laitteiden suojana. Myös maadoitettuja pistorasioita käytettäessä on aseman erillinen maadoitus tärkeää.

Luokan I laitteessa on peruseristys ja sähköiskulta suojaaminen on toteutettu suojamaadoituksella. Suojamaadoituksessa sähkölaitteiden rungot ja kosketeltavat metalliosat on yhdistetty maahan. Tällä on sähköturvallisuuden kannalta kaksi merkitystä:

  1. Suojamaadoituksen avulla saadaan aikaiseksi niin sanottu potentiaalintasaus, eli sähkölaitteiden runkojen välillä ei ole jännite-eroja, jotka voisivat aiheuttaa vaarallisia sähköiskuja.
  2. Kun sähkölaitteiden rungot on yhdistetty maahan, sähkölaitteeseen tuleva eristysvika aiheuttaa maahan niin ison virran, että syöttävän johdon suojana oleva sulake palaa tai johdonsuojakatkaisija toimii hyvin nopeasti ja poistaa vaaratilanteen.

Luokan I siirrettävissä sähkölaitteissa on suojakoskettimilla varustettu pistotulppa. Suojakoskettimien avulla sähkölaitteen metalliosat kytketään asennuksen suojamaadoitukseen. Luokan I laitteen liittimissä on maadoitussymboli osoittamassa liitintä, johon suojamaadoitus kytketään.

Suoraan verkkoon kytkettävät radiolaitteet ovat yleensä luokan I sähkölaitteita. Suojamaadoitusjohdin (ns. ke-vi-johdin) on kytketty niiden metallikoteloon, ja on sähköturvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, että tämä liitos on hyvässä kunnossa (kuva 2). Tavallisella radioamatööriasemalla ainoa luokan I sähkölaite on virtalähde eli poweri, mutta luokan I sähkölaitteita ovat myös transceiverit, joissa on sisäinen virtalähde. Myös putkitoimiset radiot ja RF-vahvistimet (linukat) ja/tai niiden erilliset virtalähteet ovat luokan I sähkölaitteita.

Kuva 2. Vedonpoistaja on pettänyt, ja verkkojohtoon kohdistuvat voimat siirtyvät suoraan yksittäisten johtimien kiinnityskohtiin laitteen sisällä. Johdinten eristys on myös alttiina kulumiselle. Tämän eristyksen pettäminen johtaa sähköiskuvaaraan. Joka tapauksessa kaikissa tämän tyyppisissä asennuksissa luokan I sähkölaitteissa ja pistotulpissa tulee kelta-vihreän (ke-vi) maadoitusjohtimen olla pidempi kuin muut johtimet, jotta se irtoaa viimeisenä verkkojohdon revetessä irti laitteesta.

Luokan II sähkölaitteessa on peruseristyksen lisäksi lisäeristys, joka suojaa silloin, kun peruseristys pettää. Luokan II laitteen suojaus ei tarvitse suojamaadoitusta. Luokan II laitteessa esim. kotelossa tai arvokilvessä on erityinen ”neliö neliössä” - symboli. Luokan II pienissä laitteissa on litteä pistotulppa, ns. europlugi, ja hieman suuremmissa laitteissa pyöreä pistotulppa, jossa on suojakoskettimien kohdalla aukot. Tyypillisiä luokan II laitteita ovat kevyet viihde-elektroniikan laitteet ja siirrettävät tai käytön aikana kädessä pidettävät laitteet kuten sähkövatkaimet ja hiustenkuivaimet.

Radioamatööriasemalla luokan II laitteita ovat jatkuvasti yleistyvät pienten laitteiden verkkolaitteet tai akkukäyttöisten laitteiden laturit. Ne voivat olla joko suoraan pistorasiaan pistettäviä tai erillisellä verkkojohdolla varustettuja. Sähköturvallisuuden kannalta ne ovat melko riskittömiä, mutta koska ne ovat usein hakkurivirtalähteitä, voivat ne olla ikäviä RF-häiriölähteitä.

Luokan III laitteissa käytetään ns. pienoisjännitettä, joka on korkeintaan 50 V vaihtojännitettä tai 120 V tasajännitettä – tyypillisesti jännite on 5 V (USB)…24 V. Jännite tuotetaan verkkovirrasta muuntajalla tai muulla liitäntälaitteella, jolla saavutetaan myös luotettava erotus syöttävästä verkosta.

Pienoisjännitelaiteita ovat esim. erilaiset akkukäyttöiset laitteet, koristevalot ja leikkikalut. Pienoisjännitettä pidetään kaikkein turvallisimpana suojausmenetelmänä. Luokan III laitteet liitetään yleensä erikoispistotulpilla.

Puolijohdetransceivereiden käyttöjännite on yleensä 13,8 (12…15) VDC, joskus korkeampi (esim. 24 VDC). Ne ovat siis luokan III sähkölaitteita. Näillä jännitteillä toimiminen on sähköiskun kannalta vaaratonta, mutta käytettävät virrat ovat vastaavasti korkeita, jopa kymmeniä ampeereita. Ylikuumeneminen ja siitä johtuva tulipalo ovat todellisia vaaroja. Siksi käytettävien johdinten poikkipinta-alan on oltava riittävä, ja liitosten on oltava hyviä (eli pieniohmisia). Sulakesuojausta ei myöskään saa unohtaa. Ylikuumenemisen estämiseksi on näiden, kuten kaikkien muidenkin sähkölaitteiden, kohdalla huolehdittava riittävästä ilmankierrosta.

Vaikka transceiverin käyttöjännite on pieni, saattaa antennikoskettimessa ja – järjestelmässä esiintyä hyvinkin korkeita jännitteitä. Esimerkiksi 100 watin lähetin liitettynä 50 ohmin kuormaan saa siinä aikaan jännitteen U = √5000 V = 71 V. Jos antennijärjestelmän jossakin kohdassa impedanssi on 1000 ohmia, on jännite siinä vastaavasti U = √100000 V = 316 V. Nämä RF-jännitteet ovat jo sellaisia, että niiltä on suojauduttava. Antennijärjestelmän jännitteiset osat tulee siksi olla suojattuja tahattomalta koskettamiselta.

Lopuksi

”Vahinko ei tule kello kaulassa”, sanoo vanha viisaus. Se pätee hyvin myös sähköturvallisuuteen. Vahinko on aina odottamaton yllätys. Sen seurauksia kannattaa kuitenkin etukäteen lieventää. Halpa henkivakuutus on vikavirtasuoja, joka silmänräpäyksessä katkaisee sähkönsyötön laitteelle ennen kuin vahinkoa edes ehtii tapahtua. Putkilaitteita testailtaessa ne kannattaa erottaa verkosta erotusmuuntajalla. Turvallisuutta lisää myös työpisteen yleinen siisteys ja järjestys. Terveyden, hengen tai kodin menettäminen ovat niin vakavia sähkövahingon seurauksia, että niiden estämiseksi kannattaa etukäteen tehdä kaikki mahdollinen.

Kuvat: Tukes

Kiitokset: Kiitos Sami Karisolalle/TUKES hyvistä kommenteista ja tekstin tarkistamisesta.

Lähteet

1.	http://plus.edilex.fi/tukes/fi/lainsaadanto/19960516?toc=1
2.	http://plus.edilex.fi/tukes/fi/lainsaadanto/19960410?toc=1
3.	”Sähkölaitteiden valmistus, maahantuonti ja myynti”, Tukes-opas 6/2014.
4.	Sami Karisola/TUKES, sähköpostiviestit 23.10.2015 ja 3.11.2015.
5.	http://plus.edilex.fi/tukes/fi/lainsaadanto/19931694?toc=1
6.	”Kodin sähköturvallisuusopas”, Tukes-opas 2003.
7.	”Mikä on CE-merkki?”, Tukes-esite.
8.	Kirpputorimyynti ja verotus, Verohallinnon tiedote, 13.9.2013
9.	http://www.stek.fi/Sahkojarjestelmat/fi_FI/IP_luokitus/
10.	http://www.stek.fi/Sahkojarjestelmat/Sahkoasennuksen_suojaus/fi_FI/Sahkolaitteiden_suojausluokat/
11.	http://www.stek.fi/Sahkoturvallisuus/Sahkoturvallisuuden_vaatimukse/fi_FI/Sahkoturvallisuusstandardit/

Julkaistu CC BY-NC-ND 4.0 -lisenssillä.