Ero sivun ”CW” versioiden välillä

Radioamatööriwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
>Oh2mqk
>Oh2mqk
p (CW/SSB BFO ilmaisimen skema ja kommentteja)
Rivi 21: Rivi 21:


Välitaajuudella (yleensä 455 kHz) tapahtuvan kaistanpäästön jälkeen välitaajuinen signaali sekoitetaan ns. beat-oskillaattorilla joka tuottaa tulokset: ''IF-BFO'' ja ''IF+BFO'', joista ''IF-BFO'' on äänitaajuudella ja alipäästön jälkeen tuottaa kuunneltavan signaalin.
Välitaajuudella (yleensä 455 kHz) tapahtuvan kaistanpäästön jälkeen välitaajuinen signaali sekoitetaan ns. beat-oskillaattorilla joka tuottaa tulokset: ''IF-BFO'' ja ''IF+BFO'', joista ''IF-BFO'' on äänitaajuudella ja alipäästön jälkeen tuottaa kuunneltavan signaalin.
BFO:n taajuus voi olla IF:n ala- tai yläpuolella sen mukaan, miten päin päästökaista halutaan kuvata audioksi — ja miten päin IF:n spektri on välitaajuuksien käsittelyjen jälkeen.
CW:n tapauksessa tällä ei ole paljoa merkitystä, mutta SSB:llä tilanne on hieman toinen.
[[Kuva:Hamwiki-ssb-bfo-mixer-detector.png]]


====Historialliset sähkötysvastaanottimet====
====Historialliset sähkötysvastaanottimet====

Versio 23. elokuuta 2008 kello 02.00

CW eli sähkötys käyttää yksinkertaisinta mahdollista modulaatiota, vakiotaajuinen lähete (kantoaalto) joko on päällä, tai ei ole päällä.

Sähkötyksellä käytetään tavallisesti sovittuja eripituisista signaali- ja taukojaksoista koostuvaa Morse koodia.

Katso myös: FSK jolla voidaan joskus lähettää myös sähkötystä

Sähkötyksen tuottaminen

Sähkötyksen tuottaminen on helppoa, tarvitaan vain yksinkertainen kytkin joka säätää lähettimen suurtaajuustehon päälle/pois. Tavallisesti käytetyt kytkimet ottavat kuitenkin huomioon käyttöergonomiaa ja mahdollisesti tarjoavat hienoa automatiikkaa (Sähkötysavain, Automaattiavain).

Sähkötyksen vastaanotto

Signaali on yksinkertainen, mutta vastaanotto on mutkikkaampaa.

Moderni sähkötysvastaanotin

Nykyisin sähkötyksen vastaanottoon tarvitaan mutkikkaampaa tekniikkaa, kuin amplitudimoduloidun puheen.

Tehtävään käy samanlainen vastaanotin, kuin millä SSB-signaaleja vastaanotetaan, joskin sille saatetaan käyttää kapeampaa välitaajuussuodatinta.

Välitaajuudella (yleensä 455 kHz) tapahtuvan kaistanpäästön jälkeen välitaajuinen signaali sekoitetaan ns. beat-oskillaattorilla joka tuottaa tulokset: IF-BFO ja IF+BFO, joista IF-BFO on äänitaajuudella ja alipäästön jälkeen tuottaa kuunneltavan signaalin.

BFO:n taajuus voi olla IF:n ala- tai yläpuolella sen mukaan, miten päin päästökaista halutaan kuvata audioksi — ja miten päin IF:n spektri on välitaajuuksien käsittelyjen jälkeen. CW:n tapauksessa tällä ei ole paljoa merkitystä, mutta SSB:llä tilanne on hieman toinen.

Hamwiki-ssb-bfo-mixer-detector.png

Historialliset sähkötysvastaanottimet

Historialliset ensimmäiset sähkötysvastaanottimet ajalta ennen elektroniputkia olivat koheerereita (englanniksi: Coherer) jotka olivat eristeputkeen (yleensä lasia) kasattua metallipurua tai -lastua.

Kun koheererin yli vaikutti sähkökenttä, lastut järjestyivät niin että lepotilaisen koheererin megaohmien luokkaa oleva vastus putosi muutamaan sataan ohmiin ja sillä voitiin ohjata pientä solenoidia joka napautti tätä putkea kylkeen peruuttaen sen johtavan tilan ja samalla kilautti pientä kelloa.

Iso antenni ja selektiiviset käämit poimivat signaalin esille. Silti ratkaisu oli varsin epäherkkä ja siitä luovuttiin elektroniputkien keksimisen jälkeen.